Ajankohtaista

Lukijalta: Luovutatko päätösvallan äänestämättä?

Mirja Kalliosaari 19.1.2022

”Taasko vaalit? Ai mistä nyt äänestetään?”. ”Niin joo, se surullisen kuuluisa sote-uudistus ja taas yhdet vaalit” ”Ei kiinnosta, en äänestä.”

Nyt kannattaisi oikeasti olla kiinnostunut, sillä suurin osa kuntien päätösvallassa olevista rahoista siirtyy hyvinvointialueille uusien aluevaltuutettujen päätettäväksi. Sote-kustannukset ovat keskimäärin 60 prosenttia kunnan vuosittaisista menoista, ei siis mikään pikkusumma, vai mitä?

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sote- ja pelakustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2020 halvimmat nettokustannukset henkeä kohden olivat Hollolassa 3 287 euroa ja kalleimmat Hartolassa 4 777 euroa. Tähän vaikuttaa muun muassa kunnan ikärakenne.

Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa siihen, mihin maksamiasi veroeuroja käytetään. Päijät-Hämeessä aluevaltuustoon valitaan 69 valtuutettua. Vain äänestämällä vaikutat siihen, kuka sinun sosiaali- ja terveyspalveluistasi sekä palo- ja pelastuspalveluistasi päättää.

Ennakkoäänestys on 12.–18.1.2022 ja varsinainen äänestyspäivä sunnuntai 23.1.2022.

Kirjoittaja on sysmäläinen sairaanhoitaja, asiakaspäällikkö, kunnanvaltuutettu ja aluevaaliehdokas (ps.).